Taas se on tapahtunut, jota ei koskaan toivottu tapahtuvan uudelleen. Jokela, Kauhajoki, Kuopio, Turku, ja Rauma saivat jatkoa Vantaalta. Maailmanlaajuisesti kouluampumisia tapahtuu jatkuvasti, mutta Suomessa ei edes joka vuosi. Poikkeuksetta näitä kauhistuttavia uutisia voivotellaan uhrien näkökulmasta. Se on luonnollista. Uhrit ovat yleensä nuoria tai lapsia ja joukkoon mahtuu joskus myös opettaja tai muita aikuisia. Hyvä olisi muistaa, että lähes jokaisen tragedian takana on muita tekijöitä kuin pelkkä ampujan pahuus. Haluan nostaa esiin kouluampumisen toiset kasvot.
Kenestä tulee kouluampuja?
Ensimmäisenä päivänä tulee aina ristiriitaista tietoa tapauksen motiiveista, kuten Vantaalta 2.4.2024. Mediaan oli päässyt jonkun vanhemman haastattelun pohjalta, että ampuja oli häirikkö. Ihmettelin suuresti, että nyt ei kaikki täsmää. Mihin häirikkö tarvitsee asetta pahentaakseen häiriköintiä? Seuraava aamu toi tämänkin jutun perinteisten ampumistapausten joukkoon. Julkisuuteen tihkuneista tiedoista päätellen ampuja oli koulukiusattu. Pahimmassa tapauksessa koulukiusaaminen voi jatkua vuosia. Se on alhaisin terrorisointitapa, jonka ihminen voi aiheuttaa toiselle. Kun on kyseessä nuori, jonka pitää lähteä joka aamu kiusattavaksi, voiko kuvitella mitään pahempaa. Jos jossain on ase edes teoreettisesti saatavilla, kiusatun kaikki voimavarat keskittyvät aseen saamiseen. Siitä voi tulla jopa koulunkäynnin kantava voima.
Yksisilmäinen ajatusmalli
Aseen saaminen on avainkysymys. Niin kauan, kun aseen hankkiminen on ylivoimaista, mikään ei etene. Laillinen ase maksaa liikaa ja sen hankkiminen voi olla muutenkin mahdotonta. Ampumisharrastus voisi olla yksi tie, mutta se saattaisi katkaista jopa koko kiusaamisen. Terve harrastus vie ajatukset pois koulusta ja uusi kaveripiiri voisi mullistaa elämän. Siihen rakentavaan ajatusmalliin ei kiusatun omat kyvyt yleensä riitä. Vanhempien osuus on ratkaiseva, mutta ovatko kaikki vanhemmat kykeneväisiä tarjoamaan maksullisen harrastuksen tai näkemään koulunkäynnissä olevat ongelmat. Yleensä ei, sillä kiusattu pyrkii piilottamaan ongelman, jos siihen ei ole aktiivisesti koulussa puututtu.
Se on tehty
Sillä hetkellä, kun aseen saaminen on varmistettu, kiusattu herää eloon. Itsevarmuus on huipussaan ja asioiden ratkaisu näyttää olevan jo omissa käsissä. Ajankohta on määritelty ja toimintamalleja on esillä netissä. Tärkeä päivä on edessä. Ase laukussa kasvattaa omaa pituutta puoli metriä. Kukaan ei tänään enää naura eikä virnuile minulle. Näytän niille idiooteille, kuka täällä määrää. Pahin kiusaaja on nyt edessä ja aloitan hänestä. Käsi sujahtaa laukkuun. Pam. Kirkunaa. Oppilaat syöksyvät lattialle. Pam ja pam. Muutama lisää. Ei enää mitään väliä. Tuokin vielä, hyi, et enää irvistele.
Jälkipyykki
Ideaalitapauksessa ampujan tarina loppuu samana päivänä surmattujen kanssa. Poliisi voi joutua ampumaan hyökkääjän, jos uhrien lukumäärä uhkaa nousta. Joskus ampuja myös poistuu paikalta ennen poliisin tuloa. Mediassa alkaa tapahtumien pyörittely välittömästi, kun ensimmäinen puhelu on tapahtumapaikalta päässyt ulos. Demonisoitu ampuja on kammottavin olento, jota maa päällään kantaa. Häntä kauhistellaan, pelätään, inhotaan, vihataan ja kirotaan. Hänen kaltaisiaan vastaan suunnitellaan uutta perustuslakia, vaaditaan lisää kouluavustajia, metallinpaljastajia kouluun, psykologeja ja koulukuraattoreja. Rahaa, rahaa ja rahaa, kaikki vaativat rahaa oman ideologiansa kartuttamiseksi. Vaikka oppilasta on kiusattu lähes hengiltä. Siksi, etteivät opettajat halua leikkiä poliisia, että koulunjohtajat pelkäävät koulun maineen puolesta. Taustalla koulujen toiminnasta vastaavat virkamiehet eivät halua menettää uskottavuuttaan.
Kuka on syyllinen?
Nuori kouluampuja ei joudu vankilaan. Hänen elämänsä on sekä piloilla, että saanut uuden mahdollisuuden. Hänen mielestään oikeus on tapahtunut, mutta miksi häntä tuomitaan. Tuomio tulee “maallisen” lain tulkinnan kautta, ei hänen kärsimyksiään huomioon ottaen. Koska tämän tarinan otsikko oli kouluampumisen toiset kasvot, oikeasti ensimmäisenä syyllisten listalla on, jos ampuminen koskee vain alaikäisten luokkaa, kiusaajan vanhemmat. Miksi? Jos luokassa on huonosti käyttäytyvä oppilas tai häirikkö, haluan aina ensin nähdä vanhemmat. Koulukiusaaja kuuluu samaan kastiin. Ongelma löytyy aina kotoa. Jos ase on onnistuttu saamaan ampujan vanhempien kautta, seuraavana syyllisenä on aseen omistaja, eli ampujan vanhemmat. Ilman asetta ei olisi tapahtunut mitään. Kuka siellä kurkkii seuraavana jonossa? Koulun johtaja on vastuussa koulustaan, hyvässä ja pahassa. Jos kiusaamista ei saa koulusta kitkettyä pois, on aika istuutua pöydän ääreen ja riipustaa eroanomus. Opettajien rooli on ristiriitainen. Joillakin on haluja tehdä jotain, toiset taas lakaisevat kaiken maton alle.
Aika viisastua
Vantaan tapaus on tuore esimerkki siitä, että some käy täysillä heti ensimmäisestä sekunnista lähtien. Jokainen ammentaa kauhistelusta esiin itselleen sopivat ainekset. Surkea joukko eritasoisia poliittisia vaikuttajia ja sellaiseksi haluavia ovat valjastaneet tapahtumat oman ideologiansa pönkittämiseen. Syyllinen löytyy heidän mielestään hallituksen säästöistä, koulutusmäärärahojen vähyydestä, suuresta luokkakoosta, maahanmuuttajista, jne. Ministeri on vaatimassa onnettomuustutkintakeskusta tutkimaan kouluampumista. Ei, vaan koulukiusaamista. Sitä on tutkittu vuosikymmeniä ja syydetty rahaa pohjattomaan kaivoon kaikenlaisten kiva-projektien kautta. Ei kiusaamisen lopettaminen vaadi rahaa. Se vaatii täysjärkiset vanhemmat, “siivotun” opetussuunnitelman, järkeviä sääntöjä kouluun, opettajille vaikutusmahdollisuuksia ja erityisluokat, jonne heitetään häiriköt. Nuo häiriköt eivät ole läheskään aina näitä kouluampujia. Kouluampujat ovat usein olosuhteiden uhreja, häiriköiden “lemmikkieläimiä”, joita voi rääkätä. Seuraukset ovat joskus kohtalokkaita, toivottavasti kiusaajille.
Lisää aiheesta:
1 thought on “Kouluampumisen toiset kasvot”