Pisa ja Suomen koulu

Jokainen meistä on käynyt koulua, toiset kauemmin, toiset lyhyemmän aikaa. Siksi keskustelu Pisa-tuloksista voisi hyvällä syyllä koskettaa jokaista. Kaikilla on oikeus mielipiteeseen, vaikka oma tietotaito tai pätevyys koulusta tai koulutuksesta ei riittäisi neuvomiseen. Sopan hämmentämiseen aion puuttua hiukan erilaisista lähtökohdista: nuorin lapseni on osallistunut neljässä eri maassa viiden eri maan oppisuunnitelmaan. Yksi niistä oli suomalainen koulu. Puheenaiheena siis Pisa ja Suomen koulu.

Ennen ja nyt

Vanhimmat elossa olevat suomalaiset eivät ole olleet peruskoulussa koskaan. Ennen oli kansakoulu, josta siirryttiin oppikouluun tai kansalaiskouluun. Oppikoulusta tie vei opistoihin tai lukioon, kansalaiskoulusta useimmiten ammattikouluun. Opinto-ohjaus tai ammatinvalinnan ohjaus oli täysin olematonta. Kukin suuntautui puoliksi vahingossa jatko-opintoihin. Jos ei ollut “kielipäätä”, päätyi lähes väkisin ammattikouluun. Oli monia muitakin stereotypioita, joiden mukaan oppilaat navigoivat vanhempien esimerkkiä noudattaen tai sitten täysin vastavirtaan vanhempien mielihaluista riippumatta. Paljon puhutusta inkluusiosta eli kaikkien prässäämisestä samaan muottiin ei silloin tiedetty yhtään mitään. Lähes joka luokassa oli joku häirikkö, mutta sellaisen tie erkaantui tarkkailukouluun hyvin nopeasti. Itse ollessani ekaluokkalainen, luokassa oli 40 oppilasta ja yksi opettaja. Ei opettajalla olisi ollut aikaa pelleillä yhdenkään rauhattoman oppilaan kanssa.

Ensimmäisenä päivänä luokassamme oli erään pojan äiti koko päivän ja vielä seuraavankin, sitten yksikseen. Poika riehui koulussa viikon, joutui eteiseen joka päivä, kunnes teki naulakolla isommat tarpeensa erään oppilaan saappaan sisään. Vessaan olisi pitänyt mennä ulkokautta ja ulko-ovi oli lukossa. Tarkkailukoulu oli oiva paikka, jota kaivattaisiin nykyäänkin.

Nykyisin luokassa on parikymmentä oppilasta, opettajan lisäksi apuopettaja tai jonkun oppilaan avustaja. Jokainen ylimääräinen ääni luokassa häiritsee muiden keskittymistä.

Oppimisvälineet

Oppiminen perustuu näkösanoihin. Pienimmät lapset opettelevat esineiden nimiä kuvien perusteella, koska heillä ei ole vielä kehittyneempää koodistoa käytössään eli kirjaimia. Samoin voidaan opettaa eläimiä, apina tietää banaanin kuvasta, että se on syötävää, jos apina on kerran elämässään syönyt banaania. Se ei kuitenkaan riitä, kirjoja ei voi painaa kuvina, vaan tarvitaan laajempi sanavarasto. Laittamalla kirjaimia eri järjestykseen, saadaan satoja tuhansia eri merkityksiä. Eri kielet ja kirjainlajit huomioiden miljoonia eri sanoja. Tavallinen ihminen pärjää elämässään muutamilla tuhansilla sanoilla omalla kielellään. Lukutaidon kehittyessä sanoja ei tarvitse enää lukea, vaan se nähdään samanlaisena näkösanana kuin apina näkee banaanin tai vauva näkee pallon kuvan.

Samoin tehdään numeroilla. Vauva oppii nopeasti, että viisi palloa kuvassa on enemmän kuin toisessa kuvassa olevat kolme autoa. Näistä kehittyvät luvut, joita muodostetaan laittamalla numeroita ei järjestykseen. Edelleen voimme sopia, että tietyt merkit lukujen välissä tarkoittavat jotain toimintoja. Lasketaan luvut yhteen, vähennetään tai kerrotaan keskenään. Vain mielikuvitus on rajana erilaisille sopimuksille, jotka yllättäen tukevat toinen toisiaan. Näin päästään matematiikkaan, jonka lainalaisuudet hämmästyttävät sitä enemmän, mitä pidemmälle opiskelu jatkuu. Kerrassaan nerokasta. Kuitenkin ihmiset ovat keksineet nuo asiat jopa satoja vuosia sitten. Ennen kuin yhtään laskukonetta tai tietokonetta on ollut olemassakaan.

Ilmiöt vastaan kirjaimet

Vauvan kehittyessä kuvien alle on hyvä kirjoittaa kuvassa olevan asian nimi. Kuvan vieressä lukee PALLO ja toistamalla sanaa ääneen, lapsi oppii yhdistämään pallon kuvan, äännetyn sanan pallo sekä kirjainyhdistelmän. Lapsi oppii kirjoittamaan sanoja jo paljon ennen kuin hänen tarvitsee osata aakkosia kokonaan. Vanhin poikani luki kaksivuotiaana sanomalehdestä mainoksia. Hän bongasi sanoja kuten Esso ja osasi kirjoittaa ne. Samoin hän teki tietokoneella. Englannin kielisellä käyttöjärjestelmällä varustetussa koneessa ei ollut siihen aikaan ikoneita, mutta asensin siihen menu-ohjelman, jolla sai käyntiin haluttuja pelejä. Jollain mystisellä tavalla hän onnistui pääsemään menun sisään dos-tasolle ja sanoja kopioimalla sai aikaan melkoisen sillisalaatin. Kaikki tämä muutaman vuoden ikäisenä. Parhaat pelit perustuivat pitkälti kirjoittamiseen, joten jo ennen kouluikää hän osasi kymmenittäin myös englanninkielisiä sanoja.

Nykyiset tietokoneet ja opetusohjelmat perustuvat ikoneihin ja muihin näkösanoihin, jotka eivät edistä lukutaitoa. Voidaan todeta, että digilaitteen käyttö parantaa motoriikkaa, mutta sisällön oppimiseen siitä ei ole.

Oppimismenetelmät

Eri ihmiset oppivat parhaiten hieman erilaisin menetelmin. Kuvia katselemalla tuntuu mukavalta ja helpolta, samoin kuuntelemalla ääniä. Tutkimusten mukaan (netistä löytyy lukuisia lähteitä) kuitenkin vain lukemalla ja ITSE kirjoittamalla oppii parhaiten. Oppiminen tarkoittaa tässä asian siirtymistä pitkäaikaiseen muistiin ja se on ainoa tapa saada täysi hyöty opiskelusta. Tämä perustuu ammattimaiseen opiskeluun esim. yliopistoissa. Kuvia katselemalla vain lyhytaikainen muisti aktivoituu ja pärjäät hyvin kokeissa, jotka tehdään lyhyen ajan kuluttua ja perustuen samanlaiseen kuva-aineistoon. Kirjoittamista voi verrata musiikki-instrumentin soittamiseen. Kukaan ei pysty oppimaan soittamista vain katselemalla nuotteja. Eikä hyväksi jalkapalloilijaksi voi tulla ilman omakohtaista pelaamista.

Parhaan oppimismenetelmän tiesivät vanhat opettajat. 70-luvulla luonnontieteiden opettajamme kirjoitti joka oppitunti kolme viiden metrin taulullista tekstiä, joka oli kirjoitettava omaan vihkoon. Mies todella tiesi, miten opettaa. Nykyisin sama asia tehdään parilla monisteella tai katselemalla mukavia videoita.

Toinen tehokas tapa oppia on itse kokeilemalla, mutta sitä voidaan parhaiten hyödyntää vain fysiikan ja kemian opinnoissa. Siinäkin on ongelmansa, jos jokaisella oppilaalla ei ole mahdollisuutta suorittaa koetta henkilökohtaisesti. Luokan edessä olevalla pöydällä tehtyä koetta ei takarivissä puhelinta selaileva oppilas noteeraa millään tavalla.

Testaaminen ja kilpailu

Jokainen oppilas tarvitsisi selkeän käsityksen siitä, millä tasolla hänen osaamisensa on verrattuna hänen ikäisensä vaatimuksiin. Joten lukuvuoden lopussa olisi oltava valtakunnallinen koe, jossa kaikki oppilaat ovat osallisena. Näin tapahtuu monessa maassa. Kokeiden tulosten perusteella oppilaat järjestellään eri ryhmiin ja he aloittavat seuraavan kouluvuoden muiden vastaavan tasoisten oppilaiden kanssa. Heikoimmat oppilaat käyvät saman luokan uudelleen ja kehityksestä pudonneet siirretään sellaisiin ryhmiin, joissa he saavat tukiopetusta. Normaalisti menestyneille voi olla 2-3 eri vaikeustasoa koulun koosta riippuen, parhaat saavat syventävää tietoa esim. kieliopinnoissa, tieteissä ja matematiikassa. Esimerkkinä luokkajako voi olla isossa koulussa seuraavanlainen: 7-luokkalaisia on 15 luokkaa, 7.1, 7.2 ja 7.3 seuraavat opintolinjaa 3 (vaativin taso). 7.4, 7.5, 7.6 ja 7.7 ovat opintolinjalla 2. Luokat 7.8, 7.9, 7.10 ja 7.11 ovat opintolinjalla 1 (helpoin taso). Näissä kaikissa on yksi opettaja ja 25 oppilasta. Luokassa 7.12 on 15 oppilasta ja avustaja. Luokassa 7.13 on 10 oppilasta ja 2 avustajaa. Ryhmässä 7.14 on 8 oppilasta ja 3 avustajaa. Lopuksi ryhmä 7.15: 5 oppilasta ja viisi aikuista. Tuossa porukassa tärkeintä lienee läsnäolopakko. Lopputuloksena kaikki oppilaat menestyvät omalla tavallaan. Heikommat suuntautuvat jatkokoulutukseen aloille, joissa koulumenestys ei ole niin tärkeää esim. käsityövaltaisille aloille. Parhaat suuntaavat korkeakouluihin ja yliopistoihin ja he vievät tulevaisuudessa yhteiskuntaa eteenpäin uusilla yrityksillä ja innovaatioilla.

Menestyksen tikapuut

Joillakin oppilailla voi olla jaksoja, joissa menestys on heikompi. Järjestelmä antaa mahdollisuuden nousta parempiin ryhmiin ennen peruskoulun loppumista. Jos on tavoitteita, terve kilpailu kannustaa yrittämään. Jokaisen kouluvuoden tulosten perusteella järjestetään palkitsemistilaisuus, joissa kunkin oppiaineen ja opintolinjan kolme parasta palkitaan ja lisäksi jaetaan diplomeja joistakin muista kuin oppimenestyksestä.

Tasapäistäminen ja kilpailun estäminen kostautuu myöhemmin. Yliopistoihin ja muihin vaativiin oppilaitoksiin joutuu kuitenkin kilpailemaan satojen tai tuhansien kanssa sisäänpääsystä. Jos se on ensimmäinen kosketus kilpailuun opiskelun aikana, niin miten sellainen aikuinen pärjää työelämässä.

Yksityiskoulut

Varsinaisia yksityiskouluja ei Suomessa ole. Yksityiskoulu ei voi olla ilmainen. Maailmanlaajuisesti yleistäen yksityiskoulu tarjoaa aina paremman tasoisen opetuksen kuin valtion koulut. Vertailtaessa koulujen rankingia eri maissa, esim. Portugalissa ensimmäinen valtion koulu rankingissa on sijoilla 30-40. Yhdysvalloissa lapsi ilmoitetaan tiettyyn kouluun heti syntymän jälkeen. Silloin kun halutaan parasta. Ääripäässä ovat ne vanhemmat, jotka pyrkivät valitsemaan asuinmaansa sen mukaan, minkälaiseen kouluun he lapsensa haluavat. Yksityiskoulu voi olla tietysti muullakin kielellä toimiva kuin englanniksi, mutta kansainvälisessä koulussa on helppo opiskella, jos valintana on englannin kieli. Sen voi aloittaa jo päiväkodissa. Lapsi ei piittaa kieliongelmista, sillä niitä ei ole. Oma poikani aloitti englannin kielisessä päiväkodissa 3-vuotiaana ja siitä eteenpäin englanti on ollut koulukielenä. Kymmenessä vuodessa hän on opiskellut sen lisäksi yhdeksää muuta kieltä. Englantia puhuu maailmassa eniten ihmisiä, n. 1.5 miljardia, enemmän kuin kiinaa. Lapsen kyky opetella kieltä on esim. Suomessa aliarvioitu rajusti. Varhaiskasvatus olisi luonnollinen paikka tarjota kevyt tie kieliopintoihin.

Pisa ja Suomen koulu

Mikä on Pisa-tutkimus? Ne ovat tietynlaiset testit, joissa oppilaat suorittavat tehtäviä matematiikassa, äidinkielessä ja luonnontieteissä. Testit on tarkkaan laadittu siten, että voimme vertailla eri maiden tuloksia mahdollisimman tasapuolisesti. Olennaista on lisäksi se, että kukin maa voi vertailla tuloksia sisäisesti, ovatko suoritukset parantuneet vai heikentyneet edellisestä Pisa-testistä. Testit järjestetään muutaman vuoden välein. Välittömästi uusimpien tulosten julkaisun jälkeen selityksiä alkoi tippua joka suunnasta. Joitakin kommentteja ei voi vakavalla naamalla kuunnella.

Uusimmat Pisa-tulokset kertovat karua kieltään Suomen koululaitoksen epäonnistumisesta. Jos on seurannut koulumaailmassa tapahtuneita ylilyöntejä ja skandaaleja viime vuosilta, ei katastrofaalisen heikot tulokset voineet olla yllätys. Pahin nöyryytys Suomelle on se, että eteläinen naapuri, Viro, on ajanut Suomen ohi ja tuskin enää perävalot näkyvät. Testien ykköstä, Singaporea voi moittia liian kovasta kurista ja vaatimuksista, mutta se Viro… Monille suomalaisille Viro edustaa alempiarvoista kehitysmaata, jonka työntekijät tulevat Suomeen viemään työpaikat, tekevät huonoa työtä, nostavat lapsilisiä ja varastavat autot. Jopa entinen presidentti Halonen on joutunut nöyrtymään anteeksipyyntöön Virolle halventavista sanoista mm. Natoon ja muihin poliittisiin yksityiskohtiin liittyen.

Mitä muut tekevät paremmin

Suomessa valtava tasoero syntyy suomalaisten ja maahanmuuttajien välillä. Koska jälkimmäiset eivät ole kovin kiinnostuneita sopeutumaan maahan, eivät he myöskään panosta siihen, että lapset oppisivat paikallista kieltä. Singapore on homogeeninen valtio, jossa ulkomaalaisia on hyvin pieni vähemmistö. Se helpottaa opiskelua, koska jokainen osaa kieltä jo koulua aloitettaessa. Lisäksi varhaiskasvatus sisältää myös oppimista, ei vain ajanvietettä. Lapset rakastavat uusien asioiden oppimista.

Virossakaan ei ole mainittavaa EU:n ulkopuolista maahanmuuttajajoukkoa, koska Viron sosiaaliturva ei kata elinkustannuksia. Jokainen joutuisi tekemään töitä elääkseen. Sehän ei kaikille sovi. Työtä ja yrittämistä tekevät maahanmuuttajat laittavat lapsensa yleensä kansainvälisiin kouluihin ja esim. monet suomalaiset siellä suosivat suomalaista koulua.

Singapore oli kiinnostunut Suomen rennosta koulujärjestelmästä, mutta on päivänselvää, että se mielenkiinto on nyt loppu. He tekivät asiat oikein, Suomessa ei. Suunniteltuja uudistuksia Suomen mallin suuntaan ollaan perumassa. Suomessa on käynyt myös mm. Korean koululaitoksen edustajia ja siellä on jopa kokeiltu avokoulua. Kokeilu oli susi syntyessään ja seuraavia avokouluja ei enää tule.

Vanhat konstit käyttöön

Viro on hyvin konservatiivinen maa monessakin mielessä. Siellä opettajat ovat melko iäkkäitä naisia ja ongelmana onkin saada uusia opettajia eläköityvien tilalle. Mutta nuo vanhat kääkät (arvostan silti korkealle) osaavat konstit, miten nykynuoret oppivat. Koulussa on kuri ja järjestys. Jos on määrätty, että puhelimia ei räpelletä tunnilla, sitä ei myöskään tehdä. Virossa kirjoitetaan kynällä, kuten meillä 70-luvulla. Kirjoittamalla siirretään ne asiat sinne pitkäaikaiseen muistiin eli opitaan. Ei pelkästään katsella kuvia ja siirrellä hymiöitä. Matematiikka on laskemista, numeroita kirjoitetaan kynällä. Ei pyörää tarvitse keksiä uudelleen. Vaikka tiede ja tutkimus on löytänyt valtavat määrät uutta tietoa, ei niiden ymmärtämiseen ja oppimiseen käytettäviä menetelmiä ole tarve uusia. Ihminen on edelleen siellä keskiössä, oppilas ja opettaja. Kun tuo vuorovaikutus on kunnossa ja häiriötön, tiedot opettajalta tai kolmannelta osapuolelta siirtyvät oppilaalle ilman vaikeuksia. Sitä helpottamaan voi käyttää menetelmiä, joista aiemmin jo mainitsin.

Minimoidaan oheiskuormitus

Kouluja käytetään Suomessa härskisti hyväksi propagandan jakamiseen. Itänaapurin propagandan kaikki tunnemme, mutta miksi vastaavaa saa tapahtua koulussa, jossa on nuoria herkässä iässä. Oppilaan päälle kaadetaan ilmastonmuutoksen uhka, joka voi pahimmassa tapauksessa viedä täysin tulevaisuuden toivon. Oppilasta ja hänen perhettään syyllistetään lihansyönnistä ja pakotetaan vihannespäivään, jolloin jäteämpärit täyttyvät kouluruokalan nurkassa nopeammin kuin koskaan. Ihminen on sekasyöjä.

Oppilaiden mielenrauhaa sekoitetaan sukupuoliasioilla, joilla ei ole mitään luonnollista selitystä. Ongelmia kasaantuu yhä nuoremmille, koska eivät he ole immuuneja, kuuroja tai sokeita.

Kouluissa vierailee milloin minkäkin tahon edustajia, etnisiä, poliittisia tai sosiaalisia taka-ajatuksia täynnä olevia esiintyjiä, joiden jäljiltä nuoret ovat sekaannuksessa. Kaikilla ei ole edes tervettä perhettä, joille voi ikävät asiat purkaa ja saada vahvistusta normaalille elämänmenolle.

Koulukiusaaminen

Kiva-koulu tarkoittaa mielestäni “kiusaa vaan”. Kiusaaminen ei ole mihinkään hävinnyt kouluista vuosikymmenien ja tuhansien eri kampanjoiden aikana. Päinvastoin, kiusaaminen on raaistunut. Nyt ei ole edes harvinaista, että kouluun tullaan teräaseiden kanssa. Koulujen pihoilla järjestetään väkivallan tekoja, joiden selvittelyyn tarvitaan poliiseja. Kulttuurierot oppilaiden kesken ovat usein ratkaisevasti niin suuret, että toinen osapuoli ei edes tajua terrorisoivansa toisia. Kotikasvatus ja asenne alempiarvoisista koulutovereista jättää pysyvät jäljet, joita ei välttämättä voida koskaan korjata, puolin ja toisin. Lähes poikkeuksetta kiusaajan ongelmana on omat vanhemmat tai jompi kumpi heistä. Toistaiseksi en ole koskaan tavannut kiusaamistapausta, jossa kiusaaja olisi “itsekseen” kiero tai julma. Kun näkee vanhemmat, jommankumman pään päällä vilkkuu iso keltainen vilkkuvalo, “katso, minä olen ääliö”. Koulusta joutuu useimmiten lähtemään kiusattu, eikä kiusaaja. Ja se on todella väärin.

Katso tästä taas järjettömiä uutisia. https://www.is.fi/turun-seutu/art-2000010065100.html Sairainta on se, että tällaista ongelmaa yritetään paikata rahalla. 200 000 euroa henkilöstöresursseihin. Kun kerran tekijät ovat tiedossa… Tekijät ovat syyllistyneet rikoksiin koko syksyn ajan ja kenties pidempäänkin. Vain ikä suojaa heitä. Mihin ovat hävinneet nuorisovankilat, poikakodit jne. ja ennen kaikkea oikeustaju. Samanlaista kouluterroria oli jo 50 vuotta sitten, silloinkaan kukaan ei välittänyt. Lumipallonheitosta sai tunnin jälki-istuntoa, mutta jatkuvasta luokkaterrorista ei mitään. Sama peli jatkuu näköjään vuosikymmenestä toiseen. Miksi 700 oppilasta elää pelossa, kun voitaisiin erottaa koulusta nuo 5 syyllistä ja siirtää heidät laitokseen, joka on heille oikea paikka.

Lisää rahaako?

Raha ei auta Suomen koulua nousemaan ahdingosta. Siihen on muutama yksinkertainen keino. Luopumalla mahtipontisista rakennelmista ja siirtymällä normaaliin koulurakentamiseen. Jättämällä kaikki oppimisen kannalta tarpeettomat jutut pois. Kirjat ja vihot jokaiselle, se on koulunkäynnin runko. Muodostamalla terveet luokkajaot ja ryhmät oppilaiden osaamisen mukaisesti. Kurinpito helpottuu ja opettaja voi keskittyä poliisin tehtävistä opetukseen. Siirtämällä painopistettä toisen asteen jatketusta koulutuksesta, (jonka vasemmisto sai aikaan) varhaiskasvatukseen ja ensimmäisen luokan perusoppimiseen luomaan vakaa pohja koko koulunkäynnin ajalle. Jokaisen pitää osata lukea kirjaa, kirjoittaa ja laskea tietyllä tasolla ennen toiselle luokalle siirtymistä. Jos se ei onnistu, käydään ensimmäinen luokka uudelleen, siirrytään erityiskouluun tai erityisluokkaan tapauksesta riippuen.

Kautta aikojen rikkaat ja köyhät ovat opiskelleet rinta rinnan samassa luokassa. Siksihän koulutus Suomessa on ilmaista, että jokainen voi käydä koulua. Ei koulumenestys ole kiinni kouluun sijoitetusta pääomasta eikä oppilaan vanhempien lompakon paksuudesta. Jos köyhän, päihdeongelmaisen perheen lapsi ei menesty koulussa, ei tilanne parane miljoonien lisäpanostuksellakaan kouluun. Ongelma on ihan muualla. Jos maahanmuuttajanuori ei osaa lukea kunnolla suomen kieltä vielä parin vuoden jälkeenkään, ei ongelma ole koulun, se on ihan muualla.

Pisa ja Suomen koulu, se on vain vanha muisto. Ns. asiantuntijat ja koulumaailman pilaajat eivät haluaisi juuri nyt kuulla tuota sanayhdistelmää.