Luin jostain, että vanhemmat eivät veisi alle 10-vuotiaita lapsia matkoille. Aliarviointia, pahastikin. Henkilökohtaisesti kokisin olevan huono vanhempi, jos en olisi tarjonnut lapselle mahdollisuutta nähdä maailmaa ennen 10 vuoden ikää. Niin huonomuistinen laji ei ihminen ole, että kyseinen ikäraja tarvitaan muistojen syntymiseen. Itse olen ollut 6-vuotiaana laivalla Tukholmassa ja tuo päivä on yksityiskohtaisesti muistoissani tänäkin päivänä Wasa-laivoineen ja kuninkaanlinnoineen. Voisin piirtää Fennian pohjakuvankin tuon matkan perusteella. Varhaisimmat muistoni sijoittuvat todistetusti 1.5 vuoden ikään.
Nuorin lapseni oli puolivuotias ollessamme Gdanskissa. Lentämisessä ei ollut mitään ongelmaa. Kuusivuotiaana kuopus oli mukanamme niin Maltan rantalomalla kuin Tatran vaelluksilla. Kokemukset 2000:n metrin korkeudella vietetystä ajasta ja maisemista syöpyvät lapsen muistoihin loppuiäksi. Seitsemän tunnin patikoinnin jälkeen maistui ruoka, vaikka evästäkin oli mukana.
Seitsemänvuotiaana poika oli käynyt jo kahdesti mukanamme Kiinassa. Yhdellä paluulennolla aterian jälkeen poika tokaisi henkilökunnalle : “By the way, chicken was very good.” Kun on kokemusta maailmalla ja kielitaitoa, ei myöskään ujostele sitä käyttää.
Luopuisin itse paljosta, jos joutuisin valitsemaan lapsen matkustamisen tai oman perustoimeentulon ylittävän osan välillä. Kansainvälistyminen on tie selviytymiseen aikuisena, sitä ei opita istumalla TV:n äärellä vaan ainoastaan paikan päällä paikallisten ihmisten ympäröimänä.
More Stories
Kouluampumisen toiset kasvot
Pisa ja Suomen koulu
8 kiloa perunoita