April 19, 2024

Aviokoulu

Parisuhteen lyhyt kertaus

Ajattele ensin

Nyt aion kirjoittaa liikenteestä ja varsinkin siitä, mitä siellä muiden autojen seassa ei kannata tehdä. Ensisijainen ohje on, ajattele ensin, toimi sitten. Vaikka jotkut asiat eivät ole suoranaisesti kiellettyjä, niin tieliikenneasetuksessa löytyy useita kohtia, joissa mainitaan häiriön aiheuttaminen. Tässä mm. suora lainaus: “Kääntyvän ajoneuvon kuljettaja ei saa aiheuttaa vaaraa tai tarpeetonta estettä muille samaan suuntaan kulkeville.”

Katsellaan tässä tilannetta päänsisäisestä videolaitteestani joskus vuodelta 1999, klo on 16.00, työpäivä on päättynyt aika monilla. Siinä on Koulukatu Turussa. Kolme ajokaistaa, yksisuuntainen katu. Vihreään autoon sipsuttelee kuljettaja (en kerro hänestä enempää).

Turku, Koulukatu
Ajattele ensin

Rohkea kuljettaja. Hän peruuttaa saman tien jonon sekaan. Eihän sillä mitään merkitystä ole, jos sinne yhden auton vielä laittaa lisää, niinhän se on. Joutavat hyvin odottamaan.

Koulukatu, ruuhka-aika
Rohkea kuljettaja
Ei voi olla totta

Hyvin äkkiä käy selväksi, että hän on päättänyt ajaa vasemmalle, keltaisella merkityn nuolen suuntaan. Siitä huolimatta, että hän on vain muutaman autonmitan päässä risteyksestä ja välissä on kolme kaistaa ylitettävänä. Lisäksi kaikki kaistat ovat täynnä katkeamatonta jonoa. Jonot eivät katkea korttelin matkalla edes poikkikatujen liikennevaloilla, autot vain pakkaantuvat lähemmäs toisiaan.

Päätös oli niin nopea, että ensimmäiset autot kohdalla huomasivat hänen suuntavilkkunsa. Toisen rivin jälkeen kaikki muut ihmettelevät vielä tänä päivänä, miksi jonot yhtäkkiä pysähtyivät. Jos katsot tarkasti, vilkku on päällä.

Vain yhden tärkeän henkilön tähden
Vain yhden tärkeän henkilön tähden

Mitä siitä seurasi? Järjetön määrä “läheltä piti”-tilanteita, edellinen risteys ruuhkautui täysin, koska kukaan ei päässyt risteyksestä läpi. Torvet soivat, vaikka turkulaiset ovat muuten rauhallista väkeä. Tilanne pitkittyi vielä siksi, että ensimmäiset kuljettajat jonossa eivät voineet edes kuvitella, että joku voi olla noin ajattelematon. Pitääkö päästää läpi vai kiilataanko sivusta ohi?

Kuitenkin, hyvä neuvo on se, että jos joku voi olla näin pihalla ruuhkassa ajamisesta, niin annetaan kiireesti sille tilaa. Mitä nopeammin se häipyy sieltä, sitä parempi muille. Muutama tööttäily päälle, niin on miettimistä vielä seuraavana päivänä, miksi hänelle tööttäiltiin. Ehkä se siitä vielä jonain päivänä aukeaa. Toivotaan, ettei sitä ennen kolahda.