April 13, 2021

Aviokoulu

Parisuhteen lyhyt kertaus

Kirjoitustavat

Jokainen kirjoittaa tyylillään, niin minäkin. Kirjoitustavat poikkeavat toisistaan kuin riikinkukko varpusesta. Toisin kuin kirjoittajakollegani, voin aloittaa kirjan heti keksittyäni aiheen ja kaikki muu syntyy samanaikaisesti kirjoittamisen lomassa. Ensimmäisen kirjani kanssa tilanne oli erilainen, mutta silloin koko kirja perustui pitämääni päiväkirjaan: 100:ssa päivässä maailman ympäri, oikeammin kaksi ja puoli kertaa. Lentämällä tehty 100 000 km ei ole tämän päivän ilmastokeskustelujen yhteydessä mikään ylpeyden aihe. Kuitenkin se, että koko fakta-puolen paketti oli kasassa jo ennen kirjoittamista, helpotti työtä huomattavasti. Totuus oli kuitenkin niin uskomaton, että siihen oli lisättävä huomattava määrä fiktiota, voidakseni ikinä antaa sitä julkaistavaksi. Mielenkiintoista oli se, että muutamat lukijat silti kuvittelivat koko kirjan olevan pelkkää faktaa.

Pidän siitä, että lukija ei kaunokirjallista tuotettani lukiessa tiedä lukeeko totta vai tarua, kirjan on oltava kuin optinen harha. Onko kuvassa mopo vai fillari?

Mopo vai fillari?
Mopo vai fillari?

Kirjani myötä, kaksi tuntemaani henkilöä, jotka väittivät koskaan lukeneensa yhtään kirjaa, ahmivat sen alusta loppuun. Mitähän paljastuksia luulivat sieltä löytävänsä? Tässä linkki kirjaan, se on saatavana kovakantisena.

Uusinta teostamme kirjoittaessani tajusin, että aloin elää hahmojen elämää. Aiemmassa kirjassani oli vain yksi päähenkilö, minä itse, ja se oli sellaisenaan riittävän traagista voidakseni tajuta, että hahmot kuljettavat elämääni, enkä minä niitä.

Yksin kirjoittaessa, kukaan ei kritisoi seuraavana päivänä tuotostasi. Kaksin kirjoittaessa tilanne mutkistuu: saat heti palautetta ja joudut muuttamaan yksityiskohtia. Samoin kollegan edellisen päivän anti voi olla niin vaikuttavaa, että on vaikeaa päästä takaisin sisälle omaan osuuteensa.

Faktojen tarkistuksia teen vasta, kun ne kyseenalaistetaan, luotan enemmän ehtymättömään viisauteeni 🙂 Tutkimustyöni on kuitenkin periksiantamatonta: jos asia ei ole riittävän varma, esim. aikajanassa on 15 minuutin heitto eri tietolähteitä vertailtaessa, jätän koko yksityiskohdan julkaisematta. Kouluaikana kirjoitin esseen Pariisista. En tietenkään muistanut kaikkia yksityiskohtia ja kirjoitin virheettömiä kuvauksia mm. alueen arkkitehtuurista (=todellisuudessa pelkkää skeidaa). Harmikseni sain kuulla jälkeen päin, että opettaja oli asunut vuoden Pariisissa, eikä ollut huijattavissa. Silloin havaitsin, että kirjoitustavat on valittava tilanteen mukaan.

Uusin, juuri julkaistu kirja, Uusi aamu tuntematon, on jälleen kerran teos, jossa todellisuudessa tapahtuneita asioita on valjastettu fiktion muotoon. Siinäkin on asioita, joita ei voisi paljastaa todeksi, ei, vaikka joutuisi kirjallisuusmessuille haastateltavaksi tai maikkarin kulttuuriohjelmaan.

Helpompia kirjoja on tulossa, työn alla oleva “Vastustaja” on kiitollinen sillä tavalla, että tapahtumat ajoittuvat viiden vuoden päähän. Mielikuvitus saa työskennellä rauhassa, muutamia historian havinaa sisältäviä kohtauksia lukuunottamatta. Kirjan raakaakin raaempi juoni aiheuttaa vilunväreitä, mutta teksti on muuten siistiä, kukaan ei kiroile, eikä paskaa heitellä kenenkään naamaan. Jostakin syystä olen huomannut, että ollakseen suosittu, moderni kaunokirjallisuuden kirja ja kirjailija, teksti on täynnä törkeyksiä, miksi? Tuleeko siitä hyvälle tuulelle?