April 19, 2024

Aviokoulu

Parisuhteen lyhyt kertaus

Talkkari

Talkkari ja oksettava juttu :

Talkkari oli lapsuudessani melkein kaikissa kerrostaloissa. Minun isäni oli normaalitöissä, mutta huolehti pienen keskustassa sijaitsevan rakennuksen huoltoasioista, siis sivutoiminen talkkari. Joskus kadunpätkällä oli lunta tai hiekkaa, joka oli harjattava pois. Kerran talon toisessa päässä oleville portaille oli istahtanut ihan oikea “spurgu”, sillä nimellä heitä kutsuimme siihen aikaan. Vieressä seisoi toinen samanlainen, joka pysyi vielä pystyssä. Olin pikkupoika ja leikkimässä kadulla, niinkuin silloin tapana oli. Yhtäkkiä huomasin hiukan kauempaa, että istuva spurgu oksensi jalkakäytävälle. Juoksin isän luo, joka oli sisäpihalla pitkävartisen katuharjan kanssa, “Isi, isi, spurgu oksensi talon eteen”.

Sillä sekunnilla isä lähti juoksemaan kadulle ja minä perässä. Ystävällinen neuvo oli se, että sotku on siivottava pois tai tulee poliisit paikalle. “Saadaanko siivousvälineitä?”, sopersi pystyssä pysyvä spurgu. Isä kieltäytyi auttamasta. Nyt herkkähipiäisten kannattaa skipata seuraava kappale.

Siivous

Istuva oksentaja ei pystynyt tekemään mitään. Hiukan selvempi spurgu kaivoi taskustaan nenäliinan, sellaisen miesten kangasnenäliinan. Levitti sen maahan ja alkoi kerätä sotkua liinan sisään. Eihän siitä mitään tullut. Tavaraa oli paljon enemmän kuin liinaan mahtui. Limaa ja makkaranpaloja valui miehen kämmenille ja hän lähti viemään ensimmäistä kuormaa sadevesiviemäriin. Tuli takaisin ja alkoi taas kerätä sotkua liinaan, entistä huonommalla lopputuloksella. Liina oli märkä ja tahmainen. Lopuksi mies ei enää välittänyt mistään mitään ja kaapi liejua käsillään kivilaatoilta. Lopputulos ei tyydyttänyt isää. Pitkävartista harjaa heristellen, hän pyysi kuivaamaan laatat. Miehellä ei ollut muuta kangasta kuin hihansuut ja niillä tuli jalkakäytävästä melko puhdas. Nenäliinan hän tunki takaisin taskuunsa.

Tietysti haimme ämpärillisen vettä spurgujen poistuttua hoippuen paikalta, mutta ei sitä kerrottu etukäteen. Jos jonkun mielestä talkkari oli tarinassa sadistinen hahmo, niin ei pidä paikkaansa. Isältäni opin oikeudenmukaisuuden. Joku rangaistus pitää sikailusta olla. Hänellä ei ollut ehkä parhaita mahdollisia ihmissuhdetaitoja, mutta isäni oli sankari, monellakin tapaa. Pelasti elämänsä aikana monta ihmishenkeä, mutta pahikset saivat aina ansionsa mukaan.