July 28, 2021

Aviokoulu

Parisuhteen lyhyt kertaus

Varhaisimmat muistot

Asuimme hyvin lyhyen aikaa paikassa, josta minulla on varhaisimmat muistot, olin silloin 1.5- vuotias. Minulla on paljon muistikuvia tuolta ajalta, muistan jopa sen päivän kun muutimme sinne. Muistan asunnon pohjakuvan, huonekalujen sijainnin ja paljon tapahtumia. Kiipesin pöydälle katsomaan ulkolämpömittaria ja huusin aina “14 pakkasta” olipa lämpötila mikä tahansa. Tahdoin aina jäätelötuutin, vaikka tiesin, etten jaksa syödä siitä kuin palan. Eskimo vaan oli niin tylsä jätski. Naapurissa oli 3-vuotias tyttö, jonka kanssa jouduin hiekkalaatikolle. Sanoin, että puseroni on mennyt pieneksi. Tyttö tiesi, ettei se pusero pienene, vaan minä kasvan. Sitä en ymmärtänyt. Ja väitin, että hän ei osaa sanoa sitä sanaa oikein, se ei ole pusero, vaan “pusele”, en osannut sanoa ärrää.

Hauskinta oli se 2:n litran kotikaljapullo. Siihen aikaan perheissä se oli normaalia ruokajuomaa, kun alkoholijuomia ei juotu. Sisko toi pullon keittiöön puolilämpimästä eteisestä, ravisti pulloa matkalla ja iski pullon keittiöön penkille. Pullo räjähti auki ja ainakin litra vaahtoista kaljaa levisi keittiön kattoon ja ympäri seiniä. Äiti ei ollut kovin hyvillään siivousurakasta ja häivyin hiljalleen siskon kanssa olohuoneen puolelle.