Väkivallaton kasvatus- sopimus

Mikä voi saada aikuisen ihmisen emotionaalisesti pois tolaltaan? Sarjamurhaajan teoista, sodasta, auto-onnettomuuksista, kauhutarinoista? Ei mitään niistä. Suhtaudun mihin tahansa täysin viileästi toteamalla sen olevan elämän kiertokulkua. Reagoin vain yhden tyyppisiin tarinoihin: lukemalla uutisointia, jotka koskevat aikuisten tekemiä väkivaltaisia tekoja lasta kohtaan. Voiko ihminen alentua siitä enää enempää pohjalle kuin hakata, kiduttaa, raiskata tai tappaa puolustuskyvytön lapsi. Saadaksemme asian kuulostamaan vielä raskaammalta, usein tekijä on lapsen vanhempi tai vähintään isä- tai äitipuoli. Kerron kohta, mikä on Väkivallaton kasvatus- sopimus, VVK.

(https://fi.wikipedia.org/wiki/8-vuotiaan_Eerikan_surma) 

(https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/920abc1b-caa1-4413-9e9b-9cc1e749f31e)

(https://www.is.fi/kotimaa/art-2000000566458.html)  

(https://www.iltalehti.fi/uutiset/a/2014061218396099) 

https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/73b39f52-f961-4bfb-b32e-2dc04529f253

Tuo viimeinen tapaus on törkeydessään huippua, tappoi kolmivuotiaan lapsensa puukolla leikkipuistossa. Vaikka tekijä on alinta pohjasakkaa, kehtaa valittaa siitä, että häntä on vankilassa kutsuttu apinaksi. Se on kyllä loukkaus niin hienoa eläinlajia kohtaan.

Yhtäkkisen mielenhäiriön tai ajatusmaailman kieroutuman uhrina kuoleminen on vielä hienokseltaan ymmärrettävää, mutta jatkuva lapsen piinaaminen voi kestää vuosia. Melko pieni väkivalta toistuvasti täyttää jo kidutuksen tunnusmerkit. Lapsi oppii pelkäämään vaikka vain kerran päivässä tapahtuvaa tilannetta, jossa hänen valinnanvapautensa on uhattuna tai fyysinen koskemattomuutensa on rikottu. Se on lapsen psyykelle yhtä ahdistavaa kuin sotilaalle vesihanan alle sitominen tai sähköshokkien odottelu. Oma yököttävä ja pulssia nostattava ryhmänsä on erilaiset auktoriteetit, jotka toimivat lasten kanssa. Urheiluvalmentajat, hoitajat, toiminnan vetäjät, opettajat, institutionaaliset ja uskonnolliset hahmot. Pelkästään Ranskan katolisen kirkon piirissä on tutkimuksen mukaan (https://yle.fi/uutiset/3-12128986) ollut arviolta 3000 hyväksikäyttäjää 70 vuoden aikana ja uhreina 216 000 lasta. Kuvottavaa. Äkkiä tulee lukumäärästä  mieleen, että ainoa syy ryhtyä kirkon auktoriteetiksi on päästä hyväksikäyttämään lapsia “luvallisesti”.

Miksi vanhemmat kiduttavat lapsiaan?

Taustalla voi vaikuttaa moniakin asioita, mutta yhteistä kaikille tapauksille on vanhemman oma pahoinvointi. Yksikään tasapainoinen ja oman olonsa normaaliksi kokeva ihminen ei voi vahingoittaa omaa lastaan. Ensimmäisenä syynä voisi kuvitella olevan parisuhdeongelmat. Jos yksinhuoltaja hakkaa lastaan, sekin on parisuhdeongelma, vaikkakin sen alalaji, parittomuusongelma. Seuraavana huomionarvoisena tekijänä ovat uusioperheet, joissa lapsi jää paitsioon uuden aikuisen tullessa mukaan. Perinteinen pahis uusioperheessä on tietysti isä- tai äitipuoli, mutta yhtä hyvin oma vanhempi voi tulla aivopestyksi ja kääntyä lapsen pahimmaksi viholliseksi. Yhteistoimin toteutettuja kidutuksia on Suomessakin tapahtunut niin paljon, että ei uskoisi maassa olevan yhtään lastensuojelun ammattilaista. Edes jonkun olisi pitänyt havahtua oireisiin.

Parisuhteessa olevien kieroutumien lisäksi ihmisillä on käsittämätön määrä henkisiä ongelmia, mielenterveydellisiä sairauksia, persoonallisuushäiriöitä ja päihdeongelmia.

Mistä voi päätellä, että lasta kohdellaan huonosti?

Kaikki ylimääräiset kolhut ja mustelmat ovat ensimmäinen merkki siitä, että kannattaa tehdä muita havaintoja. Lapsen poikkeuksellinen käytös koulussa tai hoitopaikassa paljastaa tarkkakatseiselle kyseisen lapsen ongelmat kotona. Ei ole ongelmalapsia, on vain ongelmavanhempia. Tähän on tullut vahvistus kerta toisensa jälkeen vuosikymmenten aikana. Pikaisestikin tehty arvioni itselleni uusissa lapsiryhmissä riehuvien lasten taustoista on poikkeuksetta osunut oikeaan. Onneksi suoranaisia kiduttajia on kuitenkin kohtuullisen harvassa, että ihan oikeaan rikosvyyhtiin ei ole joutunut näppejään polttamaan. Vakavimmissa tapauksissa on käytetty valinnanvapautta ja siirretty oma lapsi pois.

Häirikkövanhempien lapset käyttäytyvät silmiinpistävän poikkeavasti. Useimmiten siihen liittyy joko toisten kiusaamista tai toisena ääripäänä joukosta vetäytyminen. Lapsi viestii ulospäin ongelmansa, on vain vastaanottajasta kiinni, tulkitaanko oireet oikein. Puheet ja leikit, esiintyminen ja varsinkin taiteellinen ulosanti paljastaa syvät haavat. Jos ongelma on kodin ulkopuolinen, vanhemmat ovat tietysti herkimmät reagoimaan, mutta kuka osaisi arvioida kiduttajavanhempien lasta oikein. Hoitopaikassa ja koulussa on suurin haaste toteuttaa päivän ohjelma, yksilöarviointiin jää minimaalisesti aikaa.

VVK-sopimus

on hyvin rauhanomainen, vaikka siinä on jopa v-sanoja. Kuinka siihen on päädytty? Kaikilla lapsilla on joitain ärsyttäviä piirteitä, vaikka kokonaisuus olisi kuinka enkelikerhon ohjeiden mukainen. On hyvä, että lapsi tiedostaa omat heikot kohtansa ja voi pyrkiä niitä parantamaan. Meillä se on toistuvasti tietyissä tilanteissa tahallinen viivyttely, joka itselleni on myrkkyä. Ilmoitin siitä suorasanaisesti ja äänessäni oli niin paljon ärtymystä, että poika sanoi yllätyksekseni “ihme, että hän on vielä elossa”. Havahduin siihen, että edes sellainen ajatus on ollut olemassa. Sillä hetkellä meillä vahvistettiin Väkivallaton kasvatus- eli VVK-sopimus. Kerroin aivan konkreettisesti, vaikka meillä ei ole koskaan asiasta ollut ongelmaa, että eihän vanhemmat voi omaa lastaan vahingoittaa, vaikka joku asia kuinka ärsyttäisi. Olemme olemassa häntä varten, auttamassa, opastamassa, turvaamassa ja tukemassa. 

Sopimuksen voi vanhempi tehdä yksipuolisesti omassa sydämessään. Aina parempi, jos sen pystyy hahmottamaan riittävän selkeästi lapsen ymmärrettäväksi. Sopimukseen kuuluu valtuutuksen antaminen: lapsi on oikeutettu muistuttamaan VVK:sta sillä hetkellä, kun tilanne näyttää uhkaavalta tai vahinko on jo tapahtunut. Hänellä on oikeus kysyä, miksi sinulla oli tänään niin paha päivä, että purit pahaa oloasi minuun?