June 24, 2021

Aviokoulu

Parisuhteen lyhyt kertaus

Talonrakennuksen varjopuolia

Oman asunnon rakentamista on harrastettu jo luolamiehen ajoista alkaen. Siitä kertovat seinien koristelut ovat todisteena tuhansien vuosien takaisista tavoista. Samoissa tiloissa on nukuttu, valmistettu ruokaa ja hoidettu pienet ja suuret tarpeet. Kehityksen edetessä luolista vapaasti seisoviin rakennelmiin, mukaan ovat tulleet myös kotieläimet. Tuoksujen kakofonia on ollut melkoinen, jos verrataan nykyisiin standardeihin ja vaatimuksiin.

Jossakin vaiheessa eläimet on siirretty omiin tiloihin pihan toiselle puolelle. Se on saanut monet aikalaiset epäilemään lannan tehokkuutta viljelyyn, koska haju on ollut niin mieto. Hajuton asumisympäristö on kuitenkin pikkuhiljaa saavuttanut enemmistön suosion. 

Ikävänä poikkeuksena ne lukuisat homeella höystetyt kohteet, joissa asuminen on mahdotonta jo lähes heti valmistumisen jälkeen.

2000-luvun Suomessa rakentamiseen liittyvä haju on enimmäkseen rakentamisessa. Ja tuoksut ovat usein ihan sitä itseään. Kerron tässä muutaman esimerkin.

Kuulun niihin itsepäisiin miehiin, joille on kovin tärkeää rakentaa perheen pesäpönttö omin käsin. Jälkikäteen ajateltuna, strategia on ollut järjetön. Kenenkään ei pitäisi rakentaa omalle perheelleen taloa. Sen vaivan ja rasituksen määrällä kannattaisi tehdä tuottavaa työtä ja hankkia tuloilla sellainen asuinpaikka, mihin ansiot riittävät. 

Sen lisäksi harva voi asua mieleisessään paikassa rakentamisen aikana, vaan turvaudutaan väliaikaiseen asumismuotoon. Kun tärkeintä on hyvä sijainti rakennuskohteeseen nähden, muut kriteerit jäävät vähemmälle huomiolle esim. vuokra-asunnon suhteen. Näin kävi itsellenikin.

Kerrostalokolmio Kaarinan keskustassa oli kätevä, mutta asunnon oli remontoinut vuokraisännän tai hänen poikansa oma rakennusliike. Niinpä yksi ja toinen paikka oli vinksallaan ja korjattu lähinnä purukumilla. Ovien karmit oli maalattu pensselilllä, kylppärin suihkussa kaato osoitti ovelle päin, joten toisella kädellä piti vettä liipata takaisinpäin. Vikalistaa olisi A4:n verran, mutta loppuvaiheessa keittiön maustehyllykkö hellan yläpuolella oli se, johon kamelin selkä katkesi. Hyllykkö roikkui kahden ruosteisen rautalankalenkin voimalla paikoillaan ja eräänä päivänä putosi. Kun ilmoitin vuokraisännälle haaverista, sain syyteryöpyn, että poikamme ovat kävelleet keittiön pöydillä ja roikkuneet hyllykössä. Olisin kuollut nauruun, ellen olisi saanut raivaria. Tämän jälkeen laskin vain tunteja, koska pääsemme muuttamaan uuteen taloon.

Kävin tannoin kuvaamassa liskoja rantapenkereellä. Jostain syystä tuli mieleeni kaikki rakentamisen ohessa tapaamani niljakkaat tyypit.

Elämä saa usein uusia muotoja ajan kuluessa. Tapahtui taas niin, että uusi talonrakennus oli ajankohtaista. Ehkä olisi pitänyt etsiä harrastuksia jostain muualta, mutta löysin itseni rakennustyömaalta. Kun perheessä oli yritystoimintaa, sovimme, että ainuttakaan työtä tai tavaraa ei tilata, josta ei saa kuittia. Olipa se kuinka pieni tahansa. Halusimme taata aukottoman todistusaineiston rakentamisesta.

Eräänä päivänä olin tilannut harjateräksiä kohtuullisen ison nipun ja rautakaupan auto oli jättänyt ne rakennuksen eteen. Niitä oli tarkoitus käyttää talon ylemmässä kerroksessa, joten ajattelin säästyä raahaamisen vaivalta ja tilata sopivan auton, jossa riittävän kokoinen nosturi. Löysin aika nopeasti sopivan. Kuorma-autoilija oli sopivasti seuraavana päivänä ajamassa ohi n. kilometrin päästä, joten kaikki loksahti paikoilleen. Työ kesti 5 minuuttia ja siihen päälle nuo ajomatkat 1 + 1 kilometriä. Ilmoitin yhteystiedot, johon autoilija voisi lähettää laskun. En edes kysynyt hintaa. En ehtinyt lopettaa lausettani, johon kuului sana lasku. Kuorma-autoilija ilmoitti saman tien, että maksu käteisenä 50 euroa. Sanoin, että en kuljeta rahaa mukanani.

Tästä kehkeytyi järjetön riita. Kuljettaja uhkaili nostavansa raudat takaisin maahan. Jos hänen pitää laskuttaa, laskun loppusummaksi tulee 150 euroa. 10 minuutin työ laajeni riitelyn vuoksi kaksinkertaiseksi. Sovimme lopuksi, että vien hänelle illansuussa 50 euroa käteisenä Lietoon, Loukinaisten Nesteelle.

Tällaisella yrittäjällä ei ole kaikki jauhot purkissa. Jos laskun kirjoittaminen maksaa 100 euroa, kannattaisi etsiä muita keinoja ratkaista laskutus. Hulluinkaan kirjanpitäjä tai laskutusjärjestelmä ei veloita laskusta kymppiä enempää.

Laskujupakka sai lopuksi vielä erikoisia piirteitä. Rahat saatuaan hänelle selvisi, että hänellä ja meillä oli saman valmistajan tuottamat autot. Siitä alkoi piikittely, miksi viitsimme ajaa mokomalla romumerkillä. Erona oli se, että hänen 10 vuotta vanha yksilönsä ei varmaankaan ollut enää uudenveroinen, mutta oma automme oli juuri hankittu ja hädin tuskin sisäänajettu. Mies mutisi jotain happamana, kun sanoin, ettei kannattaisi ajaa noin vanhalla autolla ja autoa pitää joskus myös huoltaa. Terveisiä Lietoon, toivottavasti eläkepäivät ovat lähellä, ettei kukaan joudu enää kuuntelemaan kiroiluasi.

Suunnitelmat muuttuvat joskus melko radikaalisti. Olimme päättäneet, että rakennamme talon lopuksi vain myydäksemme sen pois. Löytyi myös ostajaehdokas.

Kaikki sujui melko mukavasti siihen asti, kunnes oli aika saada rakennukselle julkisivumuuraus. Löysin netistä Turkulaisen muurausliikkeen ja otin yhteyttä ensin sähköpostitse. Ainoa kriteerini oli aikataulu. Tarkoitus oli saada taloon ikkunat paikoilleen ennen talven tuloa. Aikaa joulukuun alkuun oli lähes 3 kuukautta, joten ei kiirettäkään. Niin ainakin luulin. Saimme nopeasti talon ympäristön siihen kuntoon, että työt voivat alkaa. Sitten alkoivat viivyttelyt. Ei ollut muurareita. Oli tarvetta lomailuun. Tuli kolari, jossa meni jokin paikka epäkuntoon. Meni viikkoja, mitään ei tapahtunut. Lopulta eräänä päivänä tuli joku muurari, teki metrin korkeudelle muurausta. Seuraavalla kerralla se purettiin pois, oli väärin tehty. Satoja valkoisia tiiliä raavittiin kurasta ja heiteltiin likaisena pitkin ja poikin. Satoja kiloja laastia hukattiin siinä projektissa. Piti taas aloittaa alusta. Muuraria ei näkynyt eikä kuulunut, oli kuulemma auto rikki. Tosiasiassa oli juomaputki päällä, kuulin asiaa tietäviltä.

Aika kului, tuli uudet muurarit ja apumies. Apumies kertoili tarinoita, jalkapalloa ja muuta hauskaa, joilla häiritsi muurarien töitä. Kantoi välillä jonkin telineen osan ja teki laastia, jota ei muurarit aina hyväksyneet. Meni välillä useampi päivä, että ketään ei tullut työmaalle. Oli muita töitä muualla. Mukavat syysilmat muuttuivat sateisimmiksi. Sopivia työpäiviä oli entistä harvemmassa. Silloinkaan ei kukaan vaivautunut paikalle, kun oli niitä muita töitä. Joulukuu alkoi, muuraus oli edelleen kesken. Tilanne alkoi näyttää pahalta. Tuli joulukuun puoliväli, alkoivat lumisateet, jotka hiljalleen pahenivat. Hyvinä päivinä ei tullut ketään paikalle, oli niitä muita töitä. Lopulta lunta oli niin paljon, että ei ollut mahdollisuuksia tehdä yhtään mitään. Työt jäivät parin-kolmen päivän verran kesken. 

Ostaja luovutti, aikataulu petti täydellisesti. Rakentamista ei voinut jatkaa millään tavalla. Koko piha oli muurareiden rojujen peitossa, nosturiauto keskellä pihaa talven yli.

Huhtikuun lopulla olivat käyneet, laittoivat loput tiilet paikoilleen, purkivat telineet ja häipyivät vaivihkaa ilmoittamatta mitään. Niin minäkin olisin häipynyt, olisin ollut niin nolo täydellisestä epäonnistumisesta. Viisi kuukautta sovittua myöhemmin.

Ja syynä oli kuulemma se, että lunta oli niin paljon, enkä aurannut niitä pois. Suomessa joka talvi tulee lunta, se ei ole mikään yllätys. Juuri siksi työt olisi pitänyt tehdä silloin, kun säät olivat hyvät. Aikaa oli paljon. Jos ikinä tarvitset rakennustöihin muurausliikettä, mieti kaksi kertaa kenet otat. En ainakaan voi suositella Turun Rakennuspalvelua, vahingot olivat valtavia.

Kuvassa vasemmalla tilanne ennen talven tuloa ja oikealla toukokuun alussa seuraavana vuonna. Muutaman työpäivän takia koko homma seisoi viisi kuukautta.