April 20, 2024

Aviokoulu

Parisuhteen lyhyt kertaus

8 kiloa perunoita

Ensimmäinen ajatus on, että sellainen määrä perunoita on komppanialle tai jääkiekkojoukkueelle. Todellisuudessa 8 kiloa perunoita on meillä yhden aikuisen ja kasvavan pojan viikkoannos. Kuoret pois, niin päiväannos on 1 kilo perunaa kahdelle. Perunat syödään keitettynä, perunamuusina, paistettuna tai grillattuna. Kasvuiässä oleva koululainen syö kolme tai neljä oikeaa ateriaa päivässä, joten tuosta perunamäärästä menee n. 60% pojan lautaselle ja loput aikuiselle. Peruna on aivan loistava runko lähes jokaiseen ateriaan. Paino pysyy hallinnassa ja ruokailun jälkeen on sopivasti kylläinen olo. Mitä enemmän syö perunaa, sitä vähemmän pystyy syömään mitään roskaruokaa tai muuten tyhjiä kaloreita.

Perunoiden lisäksi ruoka-annoksia on tapana koota 2-3 kertaa viikossa makaronin pohjalle ja saman verran uunissa paistettujen ranskalaisten kanssa. Vaihtelua saa laittamalla silloin tällöin lasiseen uunivuokaan lihaperunalaatikkoa, josta saadaan 2-3 ateriaa molemmille. Aterioita kertyy viikossa n. 22-24 annosta.

Yleensä keitän perunoita kerran päivässä ja samalla laitan kattilaan porkkanoita. Seuraavalle aterialle varatut perunat joko paistetaan kevyesti pannussa auringonkukkaöljypisaran kanssa tai laitetaan pöytägrilliin. Meillä perunat ovat muhkeita italialaisia, jotka ovat maukkaita koko vuoden ympäri. Jossain vaiheessa kevättä tulee kauppaan uuden sadon perunat, mutta ero on melko pieni niin laadultaan kuin hinnaltaankin.

Perunoita pitää syödä
Perunat ennen pesua porkkanoiden kera

Perunamuusia

Ylläolevassa kuvassa on perunoita reilut 1.5 kg. Siitä saa ison kasan perunamuusia, jota syödään kahtena päivänä. Kun lisäksi pakastimessa on itse tehtyjä jauheliha- tai kanapihvejä, aterian tekeminen on nopeaa koulupäivän jälkeen. Piilotan perunaa ja porkkanaa myös pihveihin.

Perunat ja porkkanat kuorittuina leikkuulaudalla
Perunat kypsyvät muusia varten nopeammin lohkoina
Keitinvettä ei tarvita edes kokonaan peittämään perunoita

Perunamuusin viimeistely

Lohkoina keitetyt perunat kypsyvät nopeasti ja säästyy energiaa. Poimin porkkanat kulhoon ja muusaan perunat suolattoman voinokareen kera. Meillä ei perunamuusiin laiteta lainkaan suolaa. Ateriassa oleva suola on ainoastaan lihassa tai kalassa ja vain niukasti. Kun lapsi on totutettu syömään miedosti suolattua ruokaa, ei tarvitse aikuisena muuttaa ruokatottumuksia välttääkseen sairauksia. Lopuksi perunamuusi pehmennetään maidolla sopivaksi. Meillä muusi maistuu paremmin hieman napakampana kuin vetelänä.

Perunamuusi valmiina
Ruoka-annos odottaa lihaa tai kalaa
Terveellistä kotiruokaa kasvavalle lapselle

Jälkiruokaa

Jokaviikkoinen traditio on lätyt mansikkahillolla. Niitä uppoaa niin monta kuin kerkeää paistamaan. Hillossa oleva sokeri onkin ainoa makea osuus koko viikon aterioista. Ja sitä hilloa on vajaa teelusikallinen lättyä kohti. Koululaiselle makean napostelu on kaikkea muuta kuin hyödyllinen tapa, onneksi siitä ei tarvitse meillä edes keskustella. Suklaan, karkin tai jäätelön tarjoaminen olisi rangaistus jostain.

Kevään tullen mansikat astuvat kuvaan mukaan vihanneskauppoihin houkuttelemaan. Ne ovat paikallisia ja tuotettu jossain todella lähellä.

Hyvää ruokahalua. Muistakaa ostaa perunoita.

Lue myös: Ruoanlaitto: Unohdettu kädentaito? – Miten säästää ruokamenoissa