Matkalla Etelä-Koreassa

Etelä-Korea on julkisuudessa ja mediassa jäänyt pahamaineisemman naapurinsa, Pohjois-Korean varjoon. Keskuudessamme on kuitenkin loputon määrä Etelä-Koreassa valmistettuja tuotteita, autoja, puhelimia, kodinkoneita ja muuta kulutuselektroniikkaa. Merkkivalikoima on paljon suppeampi verrattuna kiinalaisiin tai japanilaisiin vastaaviin. Matkalla Etelä-Koreassa tapaa mm. automalleja, joita ei näe esim. Euroopassa.

Korealaiset itse ajavat enimmäkseen oman maan tuotannolla ja käyttävät kotimaisia puhelimia.

Työmatka oli suunnitelmallisesti venytetty muutamalla päivällä voidakseni saada jonkinlaisen läpileikkauksen maasta ja ihmisistä.

Etelä-Koreaan matkustaminen vaatii viisumin tai sitten voi käyttää uudempaa tapaa ja kirjautua tällä sivustolla ja saada matkustuslupa parissa päivässä olemattomalla hinnalla. Jälkimmäisellä tavalla maahanpääsy ei ole 100% varmaa, se voi tyssätä lasin takana istuvan virkailijan harkintavaltaan. Vaaleahiuksisena ja Suomen passilla matkustaminen on yleensä harmitonta, joten itse luotin tuohon kevyempään vaihtoehtoon.

Euroopasta pääsee Etelä-Koreaan monilla lentoyhtiöillä, riippuen mistä haluaa matkan aloittaa. Itse käytin yhdistelmää, jossa toinen yhtiö lennätti ensin Lontooseen ja sieltä Korea Air vei Souliin, joka on Etelä-Korean kymmenmiljoonainen pääkaupunki. Korea Air on palvelutasoltaan yhtä huikea kuin legendaarinen Singapore Airlines, matkustamon henkilökunta on ylenpalttisen kohtelias ja ystävällinen. Ensikertalainen voi tuntea olonsa jopa kiusaantuneeksi. Kun lento kestää 12-14 tuntia, ei ole samantekevää, millainen tunnelma koneessa vallitsee.

Etelä-Korea antaa hyvin positiivisen vaikutuksen heti maihin astuessa. Kaikkialla on modernia ja puhdasta. Lentokenttä on suuri, mutta hyvin hallittavissa, jos viitsii yhtään lukea opasteita. Ja niin, aina voi kysyä, henkilökunta on enemmän kuin avuliasta.

Maassa tulee toimeen maksukorteilla, mutta pieni määrä käteistä on hyvä olla mukana, jos aikoo suorittaa ostoksia katukojuissa tai matkustaa paikallisissa busseissa. Paras vaihtokurssi on yllättäen lentokentällä ja ilman komissiota. Euro ja dollari arvostetaan vastaavilla kursseilla kuin Euroopassakin.

Kentältä pääsee kaupunkiin joko bussilla tai junalla. Express-juna on nopein tapa, 40 minuutissa se vie Soulin keskustaan. Sieltä pääsee jatkamaan helpoimmin metrolla, reitit vievät kymmeniä kilometrejä joka suuntaan.

Aasialaiset hotellit ovat joskus poikkeuksellisen hyvin varusteltuja. Omassa huoneessa voi olla jopa tietokone, mutta yksityiskohtia lueteltuna siellä on kylpy/aamutakit, hiusharjat ja kaikki mahdollinen kosmetiikka ihonhoitotuotteista alkaen. Hammasharja ja -tahna, suihkulakki, aikuisten pelitarvikkeet, teepussit, kolme puhdasta pyyhettä, tavalliset ja kylpysandaalit, jääkaapissa vesipullot ja virvoitusjuomat. Joka päivä samat varusteet uusitaan.

Hotelliin kirjautumista ei tee kukaan, joten pelkällä varauksella voi kuka tahansa mennä sisään. Tämä ehkä koskee vain meitä ulkomaalaisia. Kumarrukset ja kohteliaisuudet seuraavat jokaista askelta hotellin aulassa ja käytävillä.

Katukuva poikkeaa mukavasti eurooppalaisesta. Autokanta osoittaa väestön olevan melko varakasta. Ravintoloita on niin paljon, että ruoanlaitto kotona lienee tylsää puuhaa, mukavampaa syödä ulkona. Ruokatarpeet voi silti ostaa kadulta aamusta iltaan erilaisista kojuista ja toreilta.

Bussit ovat ensisijainen liikkumismuoto ja niitä on valtavasti. Reittien suunnittelussa netistä löytyy apua, kunhan uskaltautuu menemään busseihin, joiden teksteistä ei ota mitään selvää. Maksun voi suorittaa myös käteisellä, jos varaa tasarahan, palautuksia ei saa.

Työperäiset tapaamiset ovat mukavia. Kulkemisesta ja ruokailusta huolehtivat isännät. Ruokailuun liittyy isoja ongelmia, jos ei ole aasialaisen ruoan ystävä tai ei jostain syystä voi syödä kaikkia ruoka-aineita. Tuliset mausteet ja sipulit kuuluvat jokaiseen ruokaan. Perinneruoat maistuvat lisäksi, hmm, hyvin vanhoilta. Ruokavaliota voi täydentää etsimällä kansainvälisiä pikaruokaketjun ravintoloita, joita löytyy kohtuullisin välimatkoin jopa suurkaupunkien ulkopuolella. Tämä tietysti tapahtuu isänniltä piilossa, omalla vapaa-ajalla.

Etelä-Koreassa ei rikollisuus voi olla kovinkaan merkittävää, varsinkaan varkaudet. Tavaraa on suojaamattomissa paikoissa katujen ja teiden varsilla. Kaupat ja muut yritykset sulkevat pihan narulla ja joskus ei millään. Käden ulottuvilla on kodinkoneita, tuhansia uusia auton renkaita, skoottereita, kalusteita, metallipajojen koko irtaimisto ja ravintoloiden ulkokalusteet, vain muutamia mainitakseni. Selityksenä on kaiken kattava valvontakameraverkosto. On vaikea löytää paikkaa, missä ei vähintään yksi kamera kuvaa ja tallenna. Rattijuoppous lieneekin sitten varsin yleistä. Muutaman lasillisen jälkeen on aivan normaalia mennä auton rattiin.

Etelä-Korealaiset eivät näennäisesti noteeraa ulkomaalaista mitenkään. Vaikka he kauempaa havaitsevat vaaleahiuksisen vastaantulijan, lähelle tultaessa katse on tiukasti eteenpäin. Minkäänlaista katsekontaktia ei synny edes vahingossa. Miehet ovat tässä hieman vähemmän huolellisia. Kiinasta tuttu ilmiö, blondien salakuvaus tai kuvauspyynnön esittäminen, ei ole Koreassa muodissa. Korea on niin homogeeninen maa, että siellä ei yksinkertaisesti ole totuttu erilaisiin ihmisiin. Varsinaista ulkomaalaispelkoa ei ole havaittavissa, sillä palveluammateissa olevat ihmiset käyttäytyvät äärimmäisen kohteliaasti.

Yllättäen englannin kielen taitoisia löytyy monesta paikasta. Hedelmäkojun iäkäs rouva likaisissa työvaatteissaan lausuu virheetöntä englantia ja kaupat tehdään hymyssä suin molemmin puolin.

Soul on valtavan kokoinen kaupunki. Soul on hereillä kuitenkin enimmäkseen päivisin. Yötä lähestyessä liikenne rauhoittuu ja väki kiipeää yöpuulle. Turistien liikehdintää on enimmäkseen isoissa hotelleissa. Lähes 10 miljoonaa asukasta tarvitsee paljon pinta-alaa ja korkealta näköalapaikalta katsottuna kaupunki jatkuu joka suuntaan loputtomiin. Yhdessä suunnassa vuoristo katkaisee kaupungin. Vuoristo peittää merkittävän osan maan pinta-alasta muuallakin. Lomamatkailija voi siten yhdistää kaupunkilomaan runsaasti luonnonpuistoja ja patikointia vuoristossa. Lähes keskellä kaupunkia on korkea mäki, jonka laella on näkötorni.

Alue on paikallisten suosima kohde viikonlopun viettoon. Sinne pääsee kävelemällä pari tuntia kaupungista tai ottamalla kyydin köysiradalla. Tornin ympäristössä on nähtävissä itselleni omituinen yleismaailmallinen ilmiö, lukot.

Aitoihin kiinnitettyjä lukkoja saattaa olla miljoona, sillä aitaa on satoja metrejä ja varovasti arvioiden metrille mahtuu tuhansia lukkoja.

Asukkaiden ei tarvitse ajaa kauas esikaupunkialueille tai vieläkin kauemmas ostaakseen vaikka rautakauppatarvikkeita. Keskustaa halkoo katu, jonka parin kilometrin matkalla löytyy satoja rakennustarvikeliikkeitä. Kadulta ja putiikeista voi ostaa kaikkea rakentamiseen ja remontoimiseen tarvittavaa. Puutavaraliikkeen sirkkeli on käytännössä jalkakäytävällä ja asiakas voi sahauttaa puutavaran heti. Kymmenistä saniteettikalusteita myyvistä putiikeista voi ostaa haluamansa näköisen vessanpöntön, elektronisen tai perinteisen, modernin tai antiikkisen näköisen. Kylpyammeet voi koeistua samantien. Satojen hanojen valikoimasta löytyy varmasti sopiva. Ovet, ruuvit, valaisimet, keittiökalusteet, matot, lämmityslaitteet, aivan mitä tahansa on tarjolla.

Halloweenjuhlien aikaan Soulin tunnetulla ravintola- ja viihdealueella tapahtui käsittämätön tragedia. Pienelle, ahtaalle kujalle oli pakkaantunut valtava joukko ihmisiä, puhutaan sadasta tuhannesta, joka on kuitenkin silkka mahdottomuus. Kuja on kolme metriä leveä ja sata metriä pitkä. Ihmiset olivat menossa kuka mihinkin suuntaan ja liikenne ei enää kulkenut. Korkeat seinät molemmin puolin estävät kunnollisen ilmanvaihdon, kun väkeä on liikaa. Ihmiset olivat alkaneet panikoida, kun hengittäminen alkoi käydä vaikeaksi. Ensimmäisten kaaduttua he jäivät auttamatta muiden jalkoihin tallattavaksi. Seuraavat kompastuivat pohjalla oleviin ja lopulta maassa oli satoja ihmisiä, joista osa selviytyi ja alimmaisista kuoli yli 150. Enimmäkseen nuoria, joukossa myös ulkomaalaisia.

Onnettomuuden jälkeen kujan eteen on kerääntynyt kukkien ja muistoesineiden meri. Vielä viikkoja jälkeenpäin siellä on ammattimaisia kuvaajia luomassa ohjelmaa ja ihmisiä suremassa menetettyjä ihmishenkiä. Ikävä tapahtuma kasvoi aivan eri mittasuhteisiin itse paikalla ollessa, vaikka olihan uutinen jo luettuna ollut pysäyttävä. Sadat poliisit oli komennettu alueelle pitämään järjestystä, pelko ihmisten mielenilmaisuun oli edelleen olemassa. Poliisit majoittuivat busseihin, jotka toimivat komentoasemina katujen varsilla.

Suuressa kaupungissa poliisien määrä pitää olla huomattavan suuri. Kaupungilla oli myös muita tapahtumia, joiden turvaamiseksi oli poliisibussien loputtomat jonot katujen varsilla.

Mihin tahansa päin kaupunkia lähtee, aina on paljon katseltavaa.

Hyvää on tietysti se, että kansalla on oikeuksia, toisin kuin pohjoisen naapurissa. Olin ilmeisen onnekas matkan ajankohdasta, sillä vierailupaikkani oli vain parikymmentä kilometriä rajasta, silti en kuullut tai nähnyt yhtään niistä armeijan hävittäjistä, joista olin lukenut juuri ennen matkaa. Juuri sillä hetkellä oli rauhallista.

Kaikki matkat päättyvät aikanaan. Viimeinen yö ennen kotiinpaluuta on aina erilainen.

Aamu koitti varhemmin kuin olin etukäteen suunnitellut. Levottoman yön jäljiltä ei oloa voinut sanoa pirteäksi. Aikaero, jota en koko aikana saanut tasattua, rasitti joka yö. Aamulla vasta alkoi väsyttää, kun Euroopassa tuli myöhäinen ilta. Paperinohuiden seinien takaa kuului jokainen rasahdus. Valokytkimen painallus naapurihuoneessa tuntui moukariniskulta. Lisäksi puhelimeni piippaili jatkuvan viestitulvan armoilla. En voinut edes hiljentää sitä, koska osa viesteistä oli työperäisiä viereiseltä aikavyöhykkeeltä.

Kello kolmen jälkeen olin nukahtanut ja herätessäni puoli kuusi, päätin nousta. Aamupala käsitti viimeisen mandariinin ja puolikkaan suklaajuomasta. Illalla en voinut vastustaa kiusausta nauttia sitä vohvelien kera.

Kuumaa vettä ei kannattanut edes odottaa, koko yön talosta lähteneet matkustajat olivat varmuudella käyttäneet joka pisaran. Matkalaukkujen kolina ja puheensorina täyttivät käytävän. Pääsin ulos jo kuudelta ja astuin raikkaaseen ilmaan. Kaupunki tuntui edelleen nukkuvan, pikkukujat kaikuivat autiona matkalaukun pyörien rahinasta.

Pujahdin ensimmäisestä metron sisäänkäynnistä maan alle.

Selkeästä suunnitelmasta huolimatta ajatus mutkattomasta matkasta lentokentälle ei tuntunutkaan enää varmalta.

Pitkän yhdyskäytävän päässä oli lopulta lippuautomaatit ja metrolinjojen numerot.

Viimeinen vilkaisu seinällä olevaan metrokarttaan ja lähdin seuraamaan 2-linjan opasteita. Vain kolme asemaa, kunnes pitää vaihtaa 1-linjalle.

Soulin pääasema osoittautui toisin päin kuljettuna kimuraiseksi. Olin hetken paniikissa, koska en löytänyt oikean näköistä lippuautomaattia. Ei se ollut ihme, sillä olin vielä väärässä kerroksessa. Asemalla oleva Express-juna ammotti tyhjyyttään, lähtöön oli vielä puoli tuntia aikaa. Istuin tyhjässä junassa pitkän tovin, kunnes muita matkustajia alkoi virrata vaunuihin.

Vielä oli varmistettava yhden kerran, että lentoni todella lähtee 2-terminaalista. Junasta poistuminen 1-terminaalissa olisi tietänyt jonkinlaisen katastrofin laukeamista. Siirtyminen terminaalista toiseen olisi vienyt tavattomasti aikaa.

Mitoitin aamupalan siten, että pääsin eroon kaikista pikkurahoista. Olo oli levollinen, valtavassa, pyöreässä hallissa ei ollut enää mitään muuta kuin istuskella ja kuvata sateen jäljiltä märkiä lentokoneita.

Lennon alku on yleensä lennossa parasta. Ruokailun odottelu ei vienyt pitkään, isossa koneessa keittiötiloja on useita ja kaikki toimii nopeammin.

Tarjottimen saatuani en koskaan muista kuvata ateriaa, se muistuu mieleen vasta viimeisen murun jälkeen. Katselin turhautuneena viereisen penkkirivin päähän, matkustaja jätti tarjottimelle herkullisen tumman sämpylän ja juustokakun. Molemmat koskemattomina pakkauksissa. Olisin mielelläni syönyt vielä lisää. Sinne ne menivät jätekärryyn siististi tarjottimella, ehkä lentoemäntien syötäviksi.

Valitsin elokuvaksi uuden Jurassic parkin jatko-osan, Jurassic World Dominion. Tuttu juoni oli taas hieman muunnellussa muodossa. Sopivasti väsyneenä sammutin ruudun ja suljin silmäni. Olin nukahtanut nopeasti. Herätessäni koko matka pyörähti elokuvana silmissäni. Täysin epärealistinen olo täytti koko tajunnan. Vieraassa kulttuurissa vietetty viikko osittain oman mukavuusalueen ulkopuolella, tutustuminen uusiin liikekumppaneihin, selviytyminen arkisissa rutiineissa, kaikki nuo sotkeentuivat seikkailuelokuvaan, joka oli kaiken lisäksi osittain kuvattu kotinurkissa Maltalla. Tuntui mahtavalta olla matkalla kotiin oman perheen luo. Ei kaikki ollut sittenkään vain unta.