March 29, 2024

Aviokoulu

Parisuhteen lyhyt kertaus

Miksi ihmiset sulkevat silmänsä suudellessaan?

Miksi ihmiset sulkevat silmänsä suudellessaan? Siihen on kaksi aika yksinkertaista syytä. Ensiksi, suuteleminen tapahtuu yleensä niin lähellä toisen kasvoja, että silmät ei helposti tarkenna noin lähelle. Katseen harhaillessa sinne tänne ja silmien katsoessa välillä kieroon on helpompaa sulkea silmät kokonaan. Toinen on se, että suuteleminen voi olla nautiskelua, siihen ei välttämättä tarvita katsekontaktia. Viehättävän henkilön läsnäolo ja suutelutaito voi aiheuttaa värinöitä, joita ei ehkä halua pilata millään ulkopuolisella häiriöllä. Kolmas syy voi tietysti olla epäonnistunut partnerin valinta. Parempi sulkea silmät totuudelta, vaikka velvollisuus tai tarve kutsuu.