April 13, 2021

Aviokoulu

Parisuhteen lyhyt kertaus

Ruokavalion muutos

Jos ruokavalion muutos vuodeksi lasketaan pitkäksi ajaksi, niin kokemukseni valaisee eron sekasyöjän ja kasvissyöjän välillä. Joskus 1980-luvulla yritin etsiä ratkaisua erääseen ravintopohjaiseen asiaan ja päätin kokeilla kasvisruokavaliota. Hyvin pian huomasin olevani kuin lintu, jonka suurin osa ajasta menee ravinnon pyydystämiseen. Aterian jälkeen olin välittömästi nälkäinen ja mietin jo seuraavaa ateriaa.

Kulutukseni oli varsin kovaa siihen aikaan työn ja harrastuksien vuoksi, eikä kasveista saanut alkuunkaan riittävää energiamäärää. Ulkona työaikaan syöminen oli myös haastavaa, ravintoloiden kasvislistat olivat varsin rajoittuneita. Nälkä ja ärtyneisyys eivät olleet niitä asioita, joita tavoittelin. En enää muista, miten pystyin tulemaan tuon vuoden toimeen, mutta hyvän olon tunne oli aivan mahtava, kun lopulta päädyin taas syömään normaalia ruokaa. Myös kaikki elintoiminnot palasivat normaaleiksi. Normaaliruokaan ei minun tapauksessani kuulunut silloin eikä aikaisemminkaan valkoinen leipä, hampurilaiset, limpparit, makeiset, kakut, makaroni, kahvi tms.

Myöhemmin jätin myös punaisen lihan lähes kokonaan pois. Vuoden aikana keksin myös alkuperäiseen tavoitteeseeni vastauksen, mutta sillä ei ollut mitään yhteyttä lihan tai kasviksien välillä. Kokemus osoitti, että pelkkä kasvisravinto ei tuota mitään lisäarvoa eikä se sovi kaikille, varsinkaan suurelle energiatarpeelle, mutta muuten omaa ruokavaliotaan voi helposti kuka tahansa muokata terveellisempään suuntaan.