1960- luvun lopulla ainakin Suomessa kouluruoka oli hyvää ja maukasta, tietysti lukuunottamatta veripalttuja. Vuosikymmeniä myöhemmin halusin tehdä kaalipataa, jonka syömiseen koulussa ei ruokatunti ollut riittävän pitkä. Ruoka vei kielen mennessään. Kokeilujen kautta olen päässyt samaan lopputulokseen. Nimitin sen uudelleen: maailman paras kaalilaatikko. Valmistumista odotellessa ehtii tulla nälkä, aikaa menee puolitoista tuntia ja lisäksi laatikon pitää kypsyä uunissa tunnin. Jos riisikattila ei ole riittävän iso, ota valmiin seoksen käsittelyä varten 3 litrainen kulho.
Tarvitset kilon kaalin, mitä uudempaa satoa, sitä mehevämpi lopputulos. Naudan jauhelihaa 300-400 g. Kaksi lihaliemikuutiota, kaksi kananmunaa, kaksi ja puoli desilitraa puuroriisiä, pussillinen pakastettuja pikkuporkkanoita. Lihaliemen lisäksi tarvitaan vain siirappia, eikä mitään mausteita.
Ainesosien makuyhdistelmä on herkullinen ja olisi sääli pilata se sipulilla tai muilla voimakkailla tuoksuilla. Lopputulos on miedosti suolattu, mutta jos ei osaa syödä vähäsuolaista ruokaa, voi kukin suolata omalle lautaselleen mitä haluaa. Riisiin imeytyy litra vettä. Jos veden ottaa käänteisosmoosisuodatuksella varustetun vedenpuhdistuslaitteen kautta, lopputulos on parempi kuin kloorivettä käyttäen.

Laita riisien keitinveteen puolikas lihaliemikuutio ja säästä puolitoista jauhelihaa varten.

Riisiä ei kannata keittää liian kuivaksi, loput vedestä imeytyy virran katkaisin jälkeen. Muutenkin lopputulos pitää olla melko vetelä uuniin laitettaessa. Jauhelihaa voi aloittaa paistamaan jo 10 minuuttia ennen riisien valmistumista. Laita loput lihaliemikuutiot kuumaan veteen pehmenemään. Vettä tarvitaan 1 dl.

Jauhelihaa paistettaessa pannun pitää olla kuuma, mutta lihaa ei pidä polttaa.

Lihan ruskistuksen jälkeen kaada lihaliemi pannuun ja lopuksi koko pannun sisältö riisien sekaan.

Seuraavaksi leikkaa kaalit ja kuullota kaalisilppu pannulla pienen öljytilkan kera.Kilon kaalia pitää kuullottaa ainakin kolmessa erässä.

Kaali maistuu laatikossa parhaiten silppuna, ei suikaleina.

Kuullotettavan kaalin pinnalle voi lorauttaa siirappia.

Viimeiseen pannulliseen heitetään jäiset pikkuporkkanat.

Kaada lopuksi kaikki sekoitusastiaan,

ellei kattila ollut tarpeeksi iso. Riko mukiin kaksi kananmunaa ja sekoita ne ennen kulhoon kaatoa. Lisää lopuksi reilusti siirappia, 8-10 rkl. Sekoita rauhallisesti kaikki ainesosat pohjaa myöden. Ota uunivuoka ja laita pohjalle loraus öljyä tai nokare voita. Kaada seos vuokaan tasaiseksi, pinnan voi rikkoa lusikan kärjellä kuvioiden. Jätä ainakin yksi senttimetri kiehumisvaraa reunoille.

Laita uuniin tunniksi n.185 asteen lämpötilaan. Kannellisessa lasivuoassa pinta ei juuri ruskistu, joten viimeiset 10 minuuttia voi pitää ilman kantta. Kiertoilmauunissa joskus takareuna ruskistuu nopeammin, joten loppuvaiheessa voi vuokaa kääntää 180 astetta. Ruoka on valmista.

Älä jätä vuokaa vartioimatta, se tyhjenee itsekseen jo ennen kuvaamista. Hyvää ruokahalua!

Kaalilaatikko ilman sipulia ei ole mikään kaalilaatikko. Sipuli on sen olennainen osa ja sen tärkein maustaja.
Sipuli on ansainnut oodinsa. Sen tiesi Pablo Nerudakin:
Mutta kansan käsien ulottuvilla / öljyllä kasteltuna, / suolalla / kevyesti pölytettynä / sinä nujerrat nälän / kivisen tien päiväläiseltä. Köyhien tähti, kummihaltija, / hienonhienoon paperiin käärittynä / sinä ilmaannut maasta, / ikuisena, koskemattomana, puhtaana, / kuin planeetan siemen, / ja kun veitsi keittiössä leikkaa sinut / vuotaa maailman ainoa / tuskaton kyynel. / Sinä itketit meitä surua tuottamatta. / Kaiken ikäni ylistän sinua, sipuli, / koska minulle olet kauniimpi kuin yksikään / häikäiseväsiipinen lintu, / minun silmilleni olet / taivaspallo, platinamalja, / lumesta tehdyn vuokon liikkumaton tanssi // ja sinun kristalliolemuksessasi / elää maan kaikki tuoksu.”
Onpa erikoinen mielipide. Eiks se on makuasia, onko sipuli tarpeellinen tai tarpeeton aineosa? Olen itsekin elänyt ilman sipulia päälle 40 vuotta ja olen edelleen elossa. Olen kaiken lisäksi sitä mieltä, että sipuli on täysin tarpeeton aineosa miltei jokaisessa reseptissä, mihin sen yritetään tunkea.
Totta, sipuli on tarpeeton ruokaa tehdessä. Sen maku on niin voimakas, että se peittää alleen kaiken muun. Myös kaalilaatikosta tulisi sipulilaatikko. Sipulin happo saa mahan kipeäksi ja alkaa nukuttamaan. Happo aiheuttaa kaasua ja lopputuloksena on migreeniä muistuttava päänsärky seuraavana päivänä. Joten ei todellakaan innosta, sipuli on paljon mainettaan kammottavampi ruoka-aine. Sipuliallergiselle se on todellinen painajainen, jota pyrkii välttämään kaikin keinoin.